lauantai 26. elokuuta 2017

Uudet Kotisivut: Päivitimme kotisivumme hiukan raikkaammiksi.
Uudet sivut löytyy osoitteesta www.konetalovainikka.fi

Vuoden mittaan on saatu uusia tuotteita.
Laski kantojyrsimet löytyy nyt myös meiltä
Avant teki täyssähköisen kuormaajan
Lumagilta monia uutuuksia.
Leguan teki henkilönostimissa jotain mitä kukaan ei ole aiemmin tehnyt.


perjantai 18. marraskuuta 2016

Vuosi vaihtuu!

Marraskuun puoltaväliä mennään. vuosi on ollut huikein koskaan. nyt vielä viimeinen rypistys ennen joulua! 

Eli loput kasassa olevat kesäkoneet, ruohonleikkurit,jyrsimet,reppupuhaltimet ym -20% 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Kevät tulee tarjouksia ja uusia edustuksia!!

Tervehdys kanssa kulkijat

On aikaa kun on ehtinyt tänne kirjoitella kuulumisia..

Viimeisen kirjoituksen jälkeen on tullut uusia edustuksia vaikka mitä

Mönkijöitä ihmiset kyseli. Katteltiin ja kokeiltiin kaiken näköistä kikotinta.. Polarista, Can-amia, Hondaa ja erillaisia kiinan kikottimia. Päädyttiin parhaaseen hinta laatusuhteeseen eli Trapperiin 

kiinastahan se on Trapperkin, mutta Yamahan tekniikka ja lähes natsimainen laadunvalvonta sai vakuuttuneeksi laadusta. Lisäksi näitä on suomessa rekisterissä useampi tuhat ja rekkulat sekä maahantuojan mukaan että googlettelemalla oli aika liki nollaa. Muutama saatu jo jopa myytyä ja ihmiset on tyytyväisiä.

Ruohonleikkuri puolelle haettiin laadukasta ja edullista etuleikkuria, Kahden markkina johtajan viimekauden peräongelmien takia niitä ei uskallettu ottaa myyntiin niin päädyttiin Saksalaiseen Cramer etuleikkuriin. Ei ole halvin mutta taas haettiin hintalaatu suhdetta. Kone on erittäin hyvin tehty. moottoreina B&S ja Honda. Hinnat 13.5hp B&S moottorilla ja 90cm pöydällä 3990€ Nelikkona 1000€ kalliimpi.

Kvicaccesin henkilönostimet oli niin mielenkiintoinen tuttavuus että niitä piti ottaa myyntiin sekä vuokralle. hinta tuntuu korkeelta, mut teeppä telineet niin on jo halapa.. vuokralle 50€vrk pitäisi olla järkevästi hinnoiteltu.

kantojyrsimet piti ottaa ja tulevaisuudessa myös vuokrakalustoon on tulossa kantojyrsimet .

Nilfiskin tuotelinjasto tuli myös myyntiin. on imulaisuautoa, harjakonetta, ruohonleikkuria monitoimikonetta auraa hiekoitinta.. tuote on kuin avant mutta ei kauhaa.

Konevuokraamon puolelle lisättiin sekä Avantteja että työlaitteita. Lisäksi pienkone vuokraus kasvoi vahvasti, ja edelleen mikäli et löydä sopivaa konetta, ota yhteyttä niin järjestetään. vuokrakoneet löydät tästä

No kevät tulee ja taas on 12 tuntinen päivä takana.. eli anteeks kirjoitusvirheet.. nyt nukkumaan nin jaksaa aamulla taas sykkiä

j

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Uusi AVANT 225 ja Avant 220

Avant 200 sarja uudistuu keväällä 2016

Avant Tecno Oy esittelee uuden Avant 200 –sarjan

 Lisätietoja Avant kuormaajista

Täysin uuden Avant 200-sarjan tuotanto käynnistyy Ylöjärvellä Avant Tecno Oy:n tehtaalla tammikuussa 2016. Yksityiskäyttöön sekä kevyeen ammattikäyttöön tarkoitettu kuormaaja tarjoaa edeltäjänsä tavoin aktiivisille ihmisille apua pihanhoidossa, lumitöissä, pihanrakennusprojekteissa ja kiinteistönhoidossa. Ammattikäytössä 200-sarja on erinomainen työkalu tiloihin, joissa tarvitaan kevyttä ja kompaktia konetta. Kiinteistönhoito, lumityöt ja jopa tietyt purkutyöt onnistuvat ulkomitoiltaan pieneltä 200-sarjan koneelta myös ammattikäytössä.
”Uusi Avant 200-sarja tarjoaa etupäässä enemmän voimaa, käyttömukavuutta ja lisävarusteita. Niiden lisäksi myös käytön helppoutta ja turvallisuutta on edelleen parannettu. Koska kone on suunniteltu pääosin yksityishenkilöille olemme kiinnittäneet erityistä huomiota käytön helppouteen ja mukavuuteen. Koneen käyttämisen täytyy olla vaivatonta, vaikka kuljettaja ei välttämättä ole ammattimainen koneen käyttäjä. Nämä asiat näkyvät koneessa muun muassa parantuneena työlaitteen kiinnityksenä, näkyvyytenä, lisääntyneenä jalka- ja säilytystilana sekä uutena monitoiminäyttönä kuormaajan ohjaamossa”, kertoo Jani Käkelä.

Yksi Avant 200 -sarjan teknisesti merkittävimmistä uudistuksista on kuormaajan rungossa. Kone on edeltäjäänsä 2 cm leveämpi ja 6 cm pidempi, mikä muun muassa parantaa koneen stabiliteettia. Kuljettajalle rungon muutokset näkyvät erityisesti parempana ergonomiana ja suurempana jalkatilana. Uudistuneen rungon myötä kuormaajassa on myös aiempaa enemmän säilytystilaa. Lisäksi kuormaajan polttoainesäiliö ja akku ovat huomattavasti aiempia suuremmat.
Uudistuksessa 200-sarjan kuormaajaan lisättiin myös suuremmista Avanteista tuttu työlaitteen pikakiinnitys, joka paitsi helpottaa laitteen kytkemistä, myös tukevoittaa työlaitteen kiinnityksen kuormaajaan. ”Työlaitteen kiinnitys on uudessa 200-sarjassa samanlainen kuin suuremmissa koneissa. Nyt myös työlaitteen hydrauliikkaletkujen kiinnitys tapahtuu sarjapikaliittimellä, joten työlaitteen pystyy kytkemään helposti yhdellä kädenliikkeellä – olivat olosuhteet mitkä tahansa”, Käkelä jatkaa.

Kuormaajassa on vakiovarusteena monitoiminäyttö, joka näyttää kuljettajalle yhdellä silmäyksellä kaiken tarvittavan tiedon aina käyttötunneista polttoaineen määrään ja tieliikennevarustuksen merkkivaloista moottorin varoitusvaloihin. Lisävarusteena uuteen Avant 200 -sarjaan on saatavilla muun muassa L-ohjaamo, jousitettu istuin lämmityksellä, 6-toiminen joystick sekä työvalot.




Neljä mallia erilaisiin tarpeisiin

Uudistettu Avant 200 -sarja koostuu neljästä eri kuormaajamallista. Avant 220 on vahvalla 20 hv moottorilla varustettu jokaisen kodin ja mökin tuhattaituri. Enemmän tehoa tarvitseville suositellaan Avant 225:tä, joka on varustettu täysin uudella 25 hv Kohler EFI-moottorilla ja jonka työlaitehydrauliikan tuotto on peräti 50 l/min.

Avant 200-sarjan tuotanto aloitetaan 220- ja 225-malleilla. Myöhemmin keväällä 2016 on mallisarjaan tulossa täydennyksiä 225-Park ja 225 LPG -mallien muodossa. Avant 225 Park on L-ohjaamolla varustettu kiinteistönhoitomalli, millä hoituvat lumityöt, hiekoitukset, nurmikon leikkaukset, harjaukset ja lehtien kerääminen käden käänteessä isommastakin pihasta. Avant 225 LPG on erityisesti sisätöihin suunniteltu malli, jossa on vähäpäästöinen nestekaasumoottori ja joka toimii kevyenä ja ketteränä kädenjatkeena muun muassa saneerauskohteissa, missä kuormaajan omapaino on rajoittava tekijä.







MONIPUOLISUUS


LÄHES 100 YHTEENSOPIVAA TYÖLAITETTA

Avantin jo käsitteeksi muodostunut työlaitesarja käsittää yli 100 erilaista työlaitetta. Nämä kaikki on suunniteltu Avant-kuormaajien tasavertaiseksi kumppaniksi seuraavien periaatteiden mukaisesti. Avant 200-sarjaan kaikista työlaitteista sopii lähes kaikki.
Uusi 200-sarja on varustettu myös suuremmista Avanteista tutulla työlaitteen pikakiinnityksellä, joka paitsi helpottaa laitteen kytkemistä, myös tukevoittaa työlaitteen kiinnityksen kuormaajaan. Nyt myös työlaitteen hydrauliikkaletkujen kiinnitys tapahtuu sarjapikaliittimellä, joten työlaitteen pystyy kytkemään helposti yhdellä kädenliikkeellä – olivat olosuhteet mitkä tahansa.

YHTEENSOPIVUUS

Lyömätön yhdistelmä syntyy vasta kun hyvään peruskoneeseen löytyy juuri siihen suunniteltu työlaitevalikoima. Avantin koko, hydrauliikka ja ominaisuudet ovat täydellisessä tasapainossa työlaitteiden kanssa.

TEHO

Työlaitteiden työtehoon on kiinnitetty erityistä huomiota. Aina pitäen mielessä yhdistelmän kokonaissuorituskyvyn.
avant_200_kuormaaja_loader_4

KESTÄVYYS

Työlaitevalikoima on suunniteltu kovaan urakointikäyttöön. Kaikki työlaitteet ovat valmistettu hyvin kulutusta kestävistä materiaaleista.

TURVALLISUUS

Turvallisuusnäkökohdat on otettu suunnittelussa erityisesti huomioon.

YMPÄRIVUOTINEN RATKAISU

Avant-kuormaajat ja työlaitteet ovat suunniteltu ympärivuotiseen käyttöön. Myös Avant 200-sarjan optiot, tekniset ominaisuudet ja työlaitevalikoima on tehty niin talven kylmiin, kuin kesän helteisiin. Avantin ominaisuudet mahdollistavat siis hyvin monipuolisen ympärivuotisen käytön. Laaja työlaitevalikoima varmistaa sen, ettei koneinvestointi seiso tarpeettomana suurta osaa vuodesta vaan sille löytyy hyödyllistä käyttöä jokaisena vuodenaikana.

KOMPAKTI KONE

Kompakti ei aina tarkoita pienitehoista. Avant on lähes poikkeuksetta vastaavantehoisiin runko-ohjattuihin kuormaajiin verrattuna huomattavasti pienempi ulkomitoiltaan. Tämä mahdollistaa erinomaisen näkyvyyden ja tietysti työskentelyn ahtaissa tiloissa. Kompaktin koneen ohjaamossa tunteekin hallitsevan työlaitteen ja työympäristön erittäin hyvin.
teknisettiedotuusi220 teknisettiedot Avant200_mittakuva_dimensions_2 Avant200_mittakuva_dimensions_1

HELLÄVARAINEN NURMIKOLLE

Kevyt kone yhdistettynä runko-ohjaukseen mahdollistaa ajamisen nurmipinnoilla, herkkää pintaa vahingoittamatta. Tämä säästää paljon aikaa, koska nurmipintoja ei tarvitse korjata muun urakan valmistuttua. Se mahdollistaa myös kuormaajan käyttämisen tehokkaana ruohonleikkurina.

TEHOKKUUS


USKOMATON TEHO-PAINO-SUHDE

Pienestä koosta ja keveydestä huolimatta 200-sarjan nostokyky on varteenotettava, noin 50% koneen omapainosta. Kone on ketterä ja voimakas apuri, jonka ominaisuudet korostuvat etenkin oman pihamaan raskaammissa töissä. Koneen ehdoton etu on pieni omapaino, joka takaa hellävaraisen liikkumisen herkillä pinnoilla. Runko-ohjauksen ansiosta konetta on helppo oppia ajamaan ja tehokkaan kumppanin kanssa työskentely on miellyttävää.

HELPPO AJAA

Avantin runko-ohjattuja koneita on hyvin helppo oppia ajamaan. Ohjaaminen tapahtuu ohjauspyörän avulla ja itse ajaminen eteen ja taakse kahdella polkimella. Kuormaajan kompaktit ulkomitat helpottavat ajamista, koska kaikki, koko kone ja työlaite näkyvät suoraan kuljettajan istuimelta. Avantilla oppii ajamaan hyvin vain muutaman tunnin kokeilun jälkeen, vaikkei aikaisempaa kokemusta koneesta olisikaan.

NOPEUS

AVANT 200-sarjan mallien maksiminopeus on 10 km/h, joka riittää hyvin pienemmillä alueilla ja työmailla.

SAMA KONE SUORITTAA KAIKKI TEHTÄVÄT

Avant 200-sarjan lähes 100  työlaitteen avulla kuormaajan voi muuntaa täysin joustavasti hyvin erilaisiin töihin. Työlaitteiden vaihto on erittäin helppoa ja nopeaa, eli samalla kuormaajalla voit tehdä kaikki tarvittavat työt vain vaihtamalla työlaitetta.

EDULLISET KÄYTTÖ- KUSTANNUKSET

Kompakti runko-ohjattu kuormaaja kuluttaa huomattavan vähän polttoainetta ja käytännön ajossa 200-sarjan kuormaajilla pääsee usein jopa alle 2,5 l/h kulutuslukemiin. Runko-ohjauksen vuoksi myös renkaiden kulutus normaaliolosuhteissa on minimaalinen.

Yksinkertainen ja selkeä perusrakenne sekä laadukkaat komponentit vähentävät merkittävästi huoltotarvetta. Vähäinen elektroniikan määrä ja tunnettujen komponenttien käyttö alentaa huoltojen hintaa. Varaosat ovat helposti ja nopeasti saatavilla koko maassa.

KOMPAKTI JA VAHVA RAKENNE

Avant-kuormaajia on koeteltu sekä Antarktiksen viimassa että Lähi-idän kuumuudessa. Vahva kokemus monilta eri työmailta monissa eri ilmastoissa on koostanut vahvan rakenteen joka kestää työtä rikkoutumatta.

TURVALLISUUS


ERINOMAINEN NÄKYVYYS

Kaikissa Avanteissa on keskitytty siihen, että kuljettaja näkee ohjaamosta koko koneen; edestä, takaa ja sivuilta. Sama pätee sekä turvakaarellisiin, että lämmitetyllä ohjaamolla varustettuihin kuormaajiin.
Kuormaajan eturunkoon sijoitettu ohjaamo on toinen tärkeä tekijä näkyvyyden kannalta. Se tarjoaa parhaan näkyvyyden työlaitteelle ja työskentelyyn. Koska kuljettaja istuu mahdollisimman lähellä työlaitetta on tuntuma työhön paras mahdollinen.

VAKAUS

Kaikissa Avantin runko-ohjatuissa kuormaajissa on sivusuunnassa jäykkä runkonivel. Tämä on tärkein yksittäinen tekijä, jonka avulla saavutetaan Avantin erinomainen vakaus kaikissa tilanteissa. Runkonivelen lisäksi Avant-kuormaajissa painopiste on viety mahdollisimman alas, mikä osaltaan lisää koneen vakautta.

 avant_200_kuormaaja_loader_2


TURVAKAARI VAKIONA

Kaikissa 200-sarjan kuormaajissa on ROPS-hyväksytty turvakaari vakiovarusteena.

avant_200_kuormaaja_loader_4 avant_200_kuormaaja_loader_6   avant_200_kuormaaja_loader_studio_points Avant200_mittakuva_dimensions_1 Avant200_mittakuva_dimensions_2 teknisettiedot teknisettiedotuusi220

maanantai 19. lokakuuta 2015

Painopiste vuokraukseen?!?!

Maailma muuttuu ja me siinä mukana.
Edelleen myymme kaikki kiinteistöpuolen koneet ja laitteet, mutta vuokraukseen panostamme entistä enemmän. alla konepörssin juttu mitä meille kuuluu tänään.

muutti kolmisen kuukautta sitten uusiin tilaviin toimitiloihin Helsingin Malmille osoitteeseen Harkkoraudantie 8. Vanha pimeä teollisuushalli on remontoitu myyntitiloiksi, toimistoksi ja korjaamoksi.
Pinta-alaa on nyt 2500 neliömetriä. Kone- ja laitevuokraus on kasvanut kohisten ja etenkin Avant-pienkuormaajien kysyntä on ollut kovaa, niin vuokraajien kuin koneen ostajienkin puolelta. Kun viime kesänä Avanteja oli vuokralla kuusi, on niiden lukumäärä nyt jopa 40. Syyskuun lopussa tänä vuonna Avanteja oli myytynäkin  jo noin 100 kappaletta. Vainikka vuokraa myös pientä puutarhakalustoa kuten ruohonleikkureita, raivaussahoja ym.
Liikevaihdon vahva kasvu kertoo osaltaan sen, että Vainikan valitsema linja varustella koneet monipuolisesti vuokrakäyttöön, on ollut oikea. Edellisvuonna liikevaihto oli rapiat kaksi ja viime vuonna 3,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna tullaan pääsemään noin viiteen miljoonaan.
”Periaatteessa kaikkea mitä meillä myydään, myös vuokrataan. Vuokrasektori kasvaa kohisten ja  sekä yksityiset ihmiset että yritykset ovat asiakkaitamme. Olemme myös solmineet merkittävien yritysten ja kuntienkin sekä kaupunkienkin kanssa sopimuksia useiden koneiden pitkäaikaisestakin vuokrauksesta, joten se on edesauttanut yrityksen kehittymistä”, kertoo myyntijohtaja Jussi Lehtonen.
Puutarhakoneiden kuten ajoleikkurien, työnnettävien ruohonleikkureiden, puutarhajyrsimien ja muiden pienkoneiden vuokraamoita on pääkaupunkiseudullakin vähän. Oksasilppuritkin Vainikka vuokraa, vaikka monet kone- ja laitevuokraamot ovat niistä luopuneet. Vuokrauskalustoon on pyritty  ottamaan myös erikoisempia välineitä. Myynnissä kun ei Lehtosen mukaan pysty kilpailemaan rautakauppojen ja markettien halpatarjonnan kanssa.
”Viimeisimpiä lisäyksiä vuokra-arsenaaliin ovat tärylätkät jaLeguan-henkilönostimet. Talvikaudeksi Avanteihin on tulossa RP-Koneet KY:n valmistamia, hydraulisesti leveneviäSkaala-auroja. Myös Briggs & Strattonin valmistamataggregaatit ja painepesurit ovat kohta meillä.” 
”Erittäin hyviksi vuokra-artikkeleiksi ovat osoittautuneet myös ranskalaisen Pelenc SA:n tuotteet, kuten akkukäyttöiset ruohonleikkurit. Etenkin Pelencin uusi akkuraivaussahaan kiinnitettävä City Cat –leikkuupää on hirmu värkki.
Sen vastakkain leikkaavat terät estävät kivien ja leikkuujätteiden sinkoutumisen ympäristöön. Se ei tukkeudu ja sen voi työntää vaikka auton vieressä suoraan hiekkaan, mitään ei lennä ympäristöön. Soveltuu reunaleikkuriksi ja raivaussahaksi, sillä leikkuupää kääntyy”, valistaa Lehtonen.
Uusimme hinnoittelumme myös järkevämmäksi. Esimerkiksi Avantin kaikkien mallien kohdalla se tarkoittaa 500 euroa per viikko. Siihen kuuluu peruskone kauhalla ja piikeillä ilman tuntirajaa. Avantin etu on se, että sitä on helppo ajaa. Moni yksityinen tekee tänäpäivänä pihatöitä kuten mullan levityksiä ihan itse. Ja Avantilla se kyllä onnnistuu.”
”Avantiin on saatavilla myös erikoisempia työlaitteita. Esimerkiksi ruuvipaaluväännin on ollut suosittu aidanrakentajien keskuudessa. Nyt alkaa talvikausi ja marraskuusta lähtien Avanteja on jo ennakkovarattu lumitöihin. Olemme valmistaneet myös joitain erikoisempia työlaitteita asiakkaan toivomuksesta omassa pajassa”
Avant on suosittu kone maailmalla ja tehdas tekee koneita kiivaassa tahdissa. Koneita tilatessa pitäisikin olla kristallipallo, jotta näkisi tulevan tarpeen. Saimme juuri 10 kappaleen erän Avant 220-malleja, joista osa varustellaan meillä kaasukäyttöisiksi. Joka viikko tulee uusia koneita niin myyntiin kuin vuokralle.” Kaasukäyttöistä Avantia toivoivat erityisesti purku-urakoitsijat ja Vainikalla päätettiin modifioida sellainen kompaktista 220-mallista. Vainikan korjaamolla on yksi kaasun kanssa 40 vuotta työskennellyt asentaja ja hän vastasi muutostyöstä.
”Bensakoneesta tehdään kaasukäyttöinen yhden päivän työllä. Näitä noin 700 kiloa painavia kaasuavanteja kysytään meiltä yhä enenevissä määrin ja siksi niitä pitää varustella lisää. Olemme varustelleet Ylöjärven Avant -tehtaallekin muutamia kaasukäyttöisiä malleja”, jatkaa Lehtonen.
Jutun teon hetkellä pihamalla ajavat peräkärryyn yhtä Avant 220-mallia H-Pointin omistaja Harri Koivulahti (vas.) ja vuokra-aviomies palveluja tarjoava Mikko Asikainen. Kone on menossa Espooseen pihatyömaalle, jossa maata siirretään ahtaassa ja vaikeassa maastossa.
”Tämä on päivän keikka. Vuokraan nyt ensi kertaa kalustoa Vainikalta. Soitin eilen illalla yhteen toiseen yritykseen, mistä konetta ei aamuksi saanut. Vainikasta olin kuullut aiemmin ja googlettamalla sen sitten löysin. Täältä luvattiin heti kone seuraavaksi päiväksi vuokralle”, aloittaa Harri Koivulahti.
Kirkkonummella pääpaikkaansa pitävä, neljä vuotta vanha  H-Point, on erikoistunut maisemointiin sekä erityisesti Molok® -syväkeräyspisteiden toteutukseen ja huoltoon. Pääasialliset työmaat ovat Espoossa ja muualla pääkaupunkiseudulla.
”Omaa kalustoa ei tällä hetkellä ole kuin kuusitonninen kaivukone kumiteloilla sekä kolme akselinen vaijerivaihtolava-auto. Vuokraan sitten lisäkapasiteettia tarpeen mukaan. Avant olisi kelpo peli pihatöissä, mutta tilapäiseen käyttöön ei taida kannattaa sitä omaksi hankkia. Tämä vuokraaminen on helppoa, kätevää eikä sido pääomia”, lopettaa Koivulahti.
Vuokra-aviomies Mikko Asikainen toimii Vihdissä, Nummelassa,Karkkilassa, Lohjalla ja Espoossa. Ihmisiäkin siis voi vuokrata, ei pelkästään koneita. Mikon repertuaariin kuuluvat kaikenlaiset remontti- ja pihahommat ja vaikkapa kaupassa käynnit ja juttuseuran pitäminen vanhuksille.
”Teen niitä hommia, mitä normaali kätevä mies talossaan tekee. Töitä on riittänyt hyvin ja H-Pointin kanssa teen myös yheistyötä aika ajoin”, tiivistää vuokrattava aviomies Asikainen.
Käytettyjä pienkuormaajia osoitteessa

http://www.koneporssi.com/uutiset/konetalo-vainikka-painopiste-vuokrauksessa/




perjantai 24. heinäkuuta 2015

vertailussa akkukoneet eli Husqvarna vs Pellenc

Tervehdys! on aika panna piste merkillä ratsastamiseen ja keskitytään tiukkoihin faktoihin..
Kiertäessä tullut ilmi että reppurit myy hussen akkuvehkeitä ammattikäyttöön ja dissaa pellenciä " että kun ei ole edes jäähdytystä" no jäähdytystä me ei tarvita kun hallitaan se virta.. ja käytetään vain ja ainoastaan se mitä tarvitaan..ei holtittomasti ajeta täyttä tehoa.. koska kaikki tietää että energia muuttuu lämmöksi..

Pellenc on tehnyt akkuja vuosia, ja meillä on jo tuhansia tyytyväisiä ammattikäyttäjiä, nyt asiakkaisiin menee kaverin reppuri ja myy husqvarnana akkukoneet.. loppu tulos on se että asiakas pitää kaikkia akku koneita " paskoina" alla on luoteltu suoraan husqvarnana sivuilta poimittuja akun kestoja.. mitä tekee ammattikäytössä laitteella jonka akku kestää 13 minuuttia??? ei yhtään mitään..

päästään 3 kertaa suuremmilla tehoilla helpolla 5 tuntiin.. jopa 8 tuntiin..
sama laitteessa kun laitteessa.. husqvarna mainostaa että akku kestää saman kuin polttoaine tankillinen. ok.. ja mukana tulee kaksi akkua.. okei.. tällä compolla on suoritettu jo melkein 30 minuuttia työpäivää.. mistäs loppupäiväksi virtaa ? agregaatti mukaan että saa akut latautumaan? 

ja tuo ergonomia on yksi juttu.. järkyttävän takapainoisia laitteita..

meille saa tulla kokeilemaan :D ja meidän koneet saa koe käyttöön takuu vähintään 24kk ammattikäytössä..

kun husqvarnan jälleenmyyjä kertoi että he antaa 3kk koneelle ja akulle.. ei kai siinä kun luottaa laitteisiinsa..

Akkupuhaltimet:


 Husqvarna


Tekniset tiedot 536LiB
Akun käyttöaika (vapaa käyttö) 13 min
 
Virtaus putkessa 11,7m3/min



Ilmavirrannopeus 46m/s

 http://www.husqvarna.com/fi/products/battery-series/536lib/#specifications

Hinta 850€

Pellenc Airion  akkupuhallin

Akun käyttöaika (vapaa käyttö) 4-5 tuntia
Ilmavirran nopeus m/s 2) 81  
virtausputkessa 23m3/min 

hinta noin 1200e

Husqvarna 536lihd70x pensasleikkuri
paino 3,9kg
akunkäyttöaika - ei kehtaa ilmoittaa kuin ympäripyöreän " tankillinen"
leikkuu teho - ei ilmoiteta mitään
hinta 840€

pellenc helion 2 

paino 3,59kg
akun käyttöaika 8h
teho 1,2kw 35mm 
hinta noin 1000e

Trimmeri 536lil husqvarna

paino 3kg 
akun käyttöaika - taas epämääräinen tankillinen ( noin 20min)
teho- ei ilmoiteta
690e 

pellenc exelion 1200

paino 3kg
akun käyttöaika 8 h 
teho 1,2kw !!



maanantai 20. heinäkuuta 2015

uusia tuotteita ja uusi osite..

Kesä kuluu.. aurinko ei näy, mutta vettä sataa ja heinä kasvaa.

Kohtuu hoppu ollut koko kevään ja alku kesän.. menty pää kolmantena jalkana ympäri uuttamaata.

Uutuutena otettiin mallistoon MURRAY ajoleikkurit ja Simblycity puutarhatraktorit
nämä löytyy -> ruonhonleikkurit

Myös leguan henkilönostimet tulivat valikoimaan! esillä Leguan 135

josta löytyy mm suomen halvin kunnollinen "hydro" traktori murray ajoleikkuri
murray on jenkki merkki. eli laitteet on peltiä eikä muovia.

myös wolfgarten valikoimaa kasvatettiin, fiskars kun on kuulemma mennyt pilipali laatuun.. ainakin isoimmat seurakunnat ja kaupungit ovat siirtyneet wolfgarteniin wolfgarten valikoimaan pääset tästä.

Lemmikäiselle rta yhtiölle ja muutamalle kymmenelle muulle jotka ei halua nimiään julkisuuteen myydyt Grasshopperit on toimineet hyvin.

Hivelee aina myyjän korvaa kuulla asiakkaalta, " että en uskonut että se on noin nopea, korvaa helpolla 3-4 rattikonetta.. ja paljon näppärämpi kuin ramsones tai joku muu lintupöydällä oleva."

eli koneisiin ollaan oltu erittäin tyytyväisiä. ei ole ollutr huolto keikkaa. ja alkuun asiakkaan pelkäämä " kun se ei ole edes 4 veto " on ollut turha pelko.. pitoa löytyy

kiros vaan kun ei ollut aikaisempaa tajunnut ostaa kunnon vehjettä..

hauskaa Grasshopperissa on se että 80% koeajoista johtaa kauppaan.

Pellenciltä tuli uutuutena Raision ruohonleikkuri, 2 teräinen vetävä.. pakki.. kääntyminen ym kaikki helpolla aisastosta..

pienkonehuolto asiakkaat lisääntyy kuten myös yritysasiakkaat. jotain ollaan siis tehty oikein.
on huomattavissa trendi, vaikka taloustilanne on mitä on. niin ihmiset panostaa laatuun.. eikä osta sitä kiinan stigaa bauhausista..

sitten muutama kuva

tervetuloa uuteen myymäläämme Helsinkiin Harkkoraudantie 8 00700 tattarisuo,malmi